Share this post on:

Outdoor Messe Saksan Friedrichshafenissa on retkeilyn ammattimessujen päätapahtuma Euroopassa. Retkeilyvälinevalmistajat ovat vuosittain kokoontuneet sinne esittelemään tulevia tuotteita, mutta vuosi 2018 on näillä näkymin viimeinen, sillä messut siirtyvät ensi vuonna Müncheniin. Tässä meidän tunnelmia viime kesältä.

Outdoor-messut on valtava tapahtuma. Sadat brändit esittäytyvät kymmenessä suuressa hallissa. Hienosti rakennetut osastot ovat pullollaan retkeilyvälineitä, joita yritetään esitellä kävijöille. Messuvieraita ovat outdoor-kauppojen ostajat, myyjät, muut alan ammattilaiset ja tietenkin me toimittajat. En muista koska olisin Saksan Friedrichshafenissa Outdoor-messuilla käynyt ensimmäistä kertaa, mutta monta reissua sinne on tullut menneiden vuosien aikana tehty.

Outrood messe on retkeilyn ammattimessujen ykkönen Euroopassa ja kokoaa laajan kattauksen välineitä, mutta esittelee myös trendejä ja puheenaiheita. Pieni kaupunki Bodenseen rannalla on tupaten täynnä ja messuväki joutuukin asumaan laajalla alueella. Aamuisin messukeskukseen vievät tiet ovat ruuhkaisia ja parkkipaikat täysiä. Messut ovatkin tällä erää viimeiset tuolla Lounais-Saksassa, sillä kesällä 2019 ne järjestetään Münchenissä.

Tässä muutamia kuvia messumatkalta ja Retkinikkarin reportaasin kuvauksista. 


Kokki Stefan Lundgrenia hymyilyttää, kun haastattelussa toimittajaa rupeaa naurattamaan.

Kokki Stefan Lundgrenia hymyilyttää, kun haastattelussa toimittajaa rupeaa naurattamaan.


Kupilkan Kristaa haastattelutilanteessa nauratti myös. 

Kupilkan Kristaa haastattelutilanteessa nauratti myös. 


Heikki Ranta kasaa kuvauskalustoa valmiiksi pressihuoneessa.  

Heikki Ranta kasaa kuvauskalustoa valmiiksi pressihuoneessa.  


Mukaan kierrokselle tarvitaan opasvihko, josta löytää jokaien brändin sijainnin messukeskuksessa.

Mukaan kierrokselle tarvitaan opasvihko, josta löytää jokaien brändin sijainnin messukeskuksessa.

Kuvakarusellissa tuokiokuvia messuilta, missä poseeraa Kupilkan, Moran, Acliman ja muiden porukkaa. Yhdessä kuvassa toimittaja Ranta on innoissaan Stanleyn oluthinkistä ja toisessa istuu suomalaisten messukonkarien kanssa terassilla. Salikuvat ovat pohjoismaisesta lehdistötilaisuudesta.

Tässä kuvakaksikossa on Hults Brukin Outdoor Awardilla palkittu uutuuskirves.


Trek’n Eat tuo valikoimiinsa kuivatun voin. Testipussia odotellessa. 

Trek’n Eat tuo valikoimiinsa kuivatun voin. Testipussia odotellessa. 


Messuilla kiersin muutamalla osastolla ruotsalaisen Johan Skullmanin kanssa.

Messuilla kiersin muutamalla osastolla ruotsalaisen Johan Skullmanin kanssa.


Saksalaisilla on myös langaton yhteys tarjolla internetiin. 

Saksalaisilla on myös langaton yhteys tarjolla internetiin. 

Messut ovat Friedrichshafenissa, mutta messuvieraat majoittuvat hyvin laajalle alueelle. Mekin ajoimme parikymmentä kilometriä aamuisin ja iltaisin majapaikkaamme. Messukeskuksen vieressä on vanhat ilmalaivahallit ja zeppeliinejä näkyy taivaalla päivittäin.

 

Katso tästä Retkinikkarin reportaasi Outdoor-messuilta: 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.