Tämä sunnuntai oli työntäyteinen ja useampikin juttu oli työn alla. Yhdistävänä tekijänä näille oli ruoka. Uutena hommana tälle vuodelle ovat Erä-lehden tilaamat retkiruoka-artikkelit, jokaiseen ilmestyvään numeroon. Se on hyvin mieleinen työtilaus, sillä onhan Erä määrätyllä lailla instituutio Suomessa ja itsekin sitä vuosien varrella paljon lueskellut. Löysin juuri kansiollisen 1980-luvulla keräämiäni lehtileikkeitä. Olin pistänyt Erän kiinnostavampia artikkeleita talteen.
Ruokajuttujen kirjoittaminen Erä-lehteen merkitsee senkin takia minulla paljon, että suuresti ihailemani Turkka Aaltonen on takavuosina ansiokkaasti jakanut osaamistaan myös Erän sivuilla. Turkan ruokajutut ovat legendaarisia ja on hienoa seurata hänen jalanjälkiään.
Asetelma on laaja ja osa rekvisiitasta ei edes lopullisiin kuviin mahdu.
Olen Erä-lehden tarjoamasta työtilaisuudesta senkin takia hyvin otettu, että saan tehdä ruokajutut suhteellisen vapaasti ja kertoa ajatuksistani oman henkilöni kautta. Omien kokemuksien ja vinkkien jakaminen on mukavaa ja oman persoonani käyttäminen kerronnassa on iso luottamuksen osoitus tilaajan puolelta.
Tammikuun Erä-lehdessä tein kanaa bensakeittimellä. Jututhan tehdään hyvissä ajoin ja kuvituksen saaminen talvisiksi oli oma projektinsa. Vaikka reseptit olen testannut aikaisemmin retkioloissa, niin kuvaukset täytyy usein tehdä erikseen. Joulukuussa DL:n painaessa päälle, minulla oli kaikki tarvikkeet valmiina ja odottelin hyviä kelejä. Lunta ei ollut, joten suunnittelin kuvaussessiota Tikkurilan jäähallin taakse, jossa on lähes aina luistelukaukalon jäähuoltokoneen tuottamaa lunta. Sinne olin menossa kuvaamaan, mutta vettä satoi monta päivää, joten se ei onnistunut. Teksti lähti toimitukseen mukanaan kotikeittiössä otetut kuvat. Onneksi ennen painopäivää satoi lunta ja sain otettua uudet kuvat.
Tuossa sitä kanaa on bensakeittimellä paistumassa.
Kun silmä vältti, oli lapinkoiramme Hilla hakenut asetelmasta juustot pois.
Helmikuun Erä-lehti ilmestyy pian ja siihen kirjoittamani juttu on hyvinkin erilainen, kun tämä ensimmäinen. Pääsin hieman revittelemään perinnejutuilla ja lopputulos varmasti näyttää hyvin Retkinikkari-tyylin jutulta. Palataan tähän artikkeliin, sen aiheeseen ja taustoihin, kunhan lehti on ilmestynyt.
Tänään tein maaliskuun Erä-lehden retkiruokajuttua. Keli ei ollut ihan paras mahdollinen kuvaamiseen, mutta hyvää jälkeä silti tuli. Nyt valmistin välipaloja risukeittimellä ja kärsivällisesti, mutta ansiokkaasti perheeni toimi tekemieni ruokien maistajana. Hyvää palautetta sain.
Päivän hommiin tarvittiin mm. Lumecube-valoja ja Lumix-kameraa. Vihkossa on päivässä tarvittavat muistiinpanot ja ympärillä juttuun tulevia tuotteita.
Kelly Kettleä on käytetty ja se odottelee nyt putsausta.
Työ on käynnissä ja tarvikkeet sopivasti käsillä.
Eipä esitellä maaliskuun Erän retkiruokajuttua liian tarkasti nyt, vaan pidetään jännitystä yllä. Lukekaa se sitten paperilehdestä.
Päivään mahtui myös toisen isomman ruokajutun kuvaukset ja maistelut. Minulla on ollut koko kuukauden menossa Summit to Eat -retkiruokamerkin testaaminen. Siitä on tulossa lähiaikoina raporttia Retkinikkarin tarinat -sivustolle. (Sehän löytyy osoitteesta www.nuotiotarinat.fi). Näitä pussiruokia olen syönyt pitkin tammikuuta ja tehnyt niistä monia erilaisia versioita sekä valmistanut niitä monin eri tavoin.
Kaasukeittimellä kiehui vesi pussiruokia varten kotipihalla.
Tämä päivänä oli sitten vuorossa viimeisten kuvien ottaminen testijuttuun ja viimeiset maistelut. Varsinaista kotiruokaa ei tänään tullut syötyä lainkaan, sillä pitkin päivää lusikoidut pussiruuat korvasivat hyvinkin aamupalan, lounaan ja päivällisen.
Testiruokia ja niiden koostumuksia vertailin markkinoiden muihin merkkeihin.
Iltaa kohden mentäessä ruuat oli maisteltu ja valokuvat oli otettu. Olen vuosien varrella syönyt aika kasan retkiruokia ja vähintään kaikkia Suomen markkinoilla nyt olevista ja aiemmin olleista merkeistä olen maistanut. Aika monta meillä tuntemattomiakin tuotemerkkejä olen kokeillut. Varmasti en ole kaikkia mahdollisia makuja maistellut, vaikka kokemukseni pakastekuivatuista ja esikypsytetyistä ruuista alkaa hetkestä, jolloin Reiter ensimmäisenä brändinä tuli maahan. Tämän johdosta uskon tietämykseni riittävän hyvän testin tekemiseen ja pystyväni saamaan testistä hyvin ammattimaisen tuloksen, jonka takana voin vilpittömästi seistä. Nyt jo voin sanoa, että Summit to Eat on ollut hyvin mielenkiintoinen tuttavuus, mutta tästäkin lisää, kun saan testijutun julkaistua.
Asetelmakuvia tuli otettua vielä illan pimentyessä.
kuvat: Heikki Ranta / pipoproductions
