Luin Marttojen keittokirjan

IMG_9654.JPG

Ostin eilen juuri ilmestyneen Marttojen keittokirjan ja sitä illalla selaillessa huomaisin tehneeni tuttujen ruokien kautta muistelumatkan vuosien taakse. Ei, ei se Martat -keittokirja mikään vanhoihin aikoihin juuttuneiden reseptien kokoelma ole, vaan hyvinkin modernin otteen ohella siellä on paljon tavallisia perusruokia. Ne ovat niitä sellaisia ruokia, joita suomalaiset ovat vuosikymmeniä jo syöneet ja syövät edelleen. Se oli kyllä jännä miten moniin tuollaisiin perinteisiin juttuihin liittyi joku henkilökohtainen mielleyhtymä. Tässä vähän muistelumaistiaisia teillekin.

Marttojen ruuista Mannapuuro vei minut lapsuuteen, sillä sitä meillä kotona usein aamuisin syötiin. Silakkarullat toivat ankeita muistoja kansakoulusta, jossa niitä taidettiin väkisin syödä parin viikon välein. Kun kotonakin jouduin välillä istumaan pitkiä aikoja silakkalautasen ääressä, ei ole ihme, että minusta tuli ”henkinen kala-allergikko”.

Uunimakkara on sellainen herkku, jonka kuljetin lapsuudenkodin ruokalistalta omaani. Sitä tehdään meillä edelleen aika ajoin. Kirjasta löytyy myös resepti lihapullille. Ne olivat isäni bravuuriruoka sen jälkeen, kun läskisoosi meni muodista. Nyt täytyy varmaan opetella tekemään lihapullat itse. Marttojen lihamureke taas vie mielen Lohjansaareen, missä mummini sitä kesäisin valmisti. Siellä se tosin oli färssiä. Ja hyvää.

Pestokastike toi mieleen Tikkurilan vanhan Anttilan, jossa aikoinaan näin pestoa ensimmäistä kertaa eläissäni, ja ostinkin sitä purkillisen. Vaimoni Ansku epäili, ettei se ole sellaista mistä pitäisin, mutta tykästyin pestoon heti ja se on edelleen hyvin usein mukana ruoissani. Kirjastakin löytyvä Maa-artisokkakeitto sen sijaan ei noussut suosikkieni listaan, vaikka siihenkin liittyi mukava muisto. Sain joskus yhdeltä hyvältä ystävältäni Anulta pussillisen artisokan mukuloita ja sitten Ansku keitteli oman maan antimista soppaa, mutta ei se suosikiksi noussut. Voin antaa niiden artisokkien joka kesä mieluummin kasvattaa kasvimaalla pitkää varttaan, kuin lipittää niistä tehtyä keittoa. Sorry.

Marttakirjassa on paljon leipomuksia ja niistä tuli minullekin paljon lämpimiä muistoja. Esimerkiksi Rapeat patongit syntyvät samalla reseptillä kun ranskanleipä, jota 1960-luvulla oli Yhdyspankin ruokalassa kerran viikossa tarjolla. Vaarini toi minulle voipaperiin käärittyjä ranskisviipaleita ja niissä oli mukana voi sellaisina pieninä palloina. Vieläkin muistan sen rapean kuoren narskumisen hampaissa. Pikkupullien resepti kirjasta tietenkin löytyy, mutta niihin tarvitaan enemmänkin luontaista jauhopeukaloa, jollainen anopillani Teklalla on aina ollut. Hei, uunituore lämmin pulla ja maitoa. Voiko perinteisempää suomalaista herkkua enää olla?

Rosmariinileipää eli focacciaa olen koittanut joskus tehdä itsekin. Täytyy taas yrittää Marttojen reseptillä, mutta tuskin siitä tulee niin herkullista, kuin vanhan läheisen ystäväni Kaisan focacciasta. Se kuohkeus ja oliviiöljyn sekä merisuolan suhde on vaan minun niin vaikea tavoittaa. Rosmariini on tuossa leivässä niin välttämätön osanen, mutta oikean määrän käyttö vaatii herkkyyttä sormiin.

Voikukka mainitaan monipuolisena kasvina Marttojen kirjassa, mutta sitä ei Hernetien äidit aikoinaan Tikkurilassa ilmeisesti tienneet, kun pihan muiden lasten kanssa leikittiin kauppaa ja popsittiin voikukkia. Tuli kova häly ja äidit veivasivat lankapuhelimesta puhelua numeroon 4711. Se kai oli linja myrkytyskeskukseen. Elossa ollaan.

Tähteistä tehdyt -osiossa on kirjassa yksi lempijälkkäreistäni: pullavanukas. Jo pelkkä nimi vie minut lapsuuden kesiin mökille Sysmään. Mummuni teki sitä usein ja vielä paljon vanhempana muistan ajelleeni Heinolaan isovanhemmilleni kyläilemään ja höyryävä pullavanukas odotti pöydässä. ”Ota Joppe vähän voitaleipää alle ja sitten pullavanukasta päälle.” Kuka nyt tekisi minulle yhtä maistuvaa herkkua?

Niinkin yksinkertainen resepti kirjasta löytyy, kuin Murokakku. Hyvä, että sellaisia perusjuttuja on edelleen ohjeissa. Nuori Joppe opetteli leipomaan sellaisia joskus ja muutaman likilaskuisen jälkeen niistä tuli niin hyviä, että saatoin antaa sellaisia jopa lahjaksi. Muistan toki, että olin ajanut pyörällä Sjögrenin Börjelle ja vienyt uunituoreen murokakun hänelle, mutta en arvannut sen merkinneen hänellekin paljon. Börje nimittäin oli entinen lentäjä ja ilmailutoimittaja, joka oli isossa arvossa Tikkurilassa, eräänlainen idoli ja ”kyläpäällikkö”.

Paljon myöhemmin kuulin taksikuskina ollessani, kun Börje esitteli minut lentäjäsankari Hasse Windille: ”Tämä on Joppe. Se leipoi minulle kakun ja sitä tuodessaan kysyi nolona, että voisinko saada vuoan takaisin, kun kakku on syöty.” Nöyrä ja kohtelias asenne huomataan.

Hyvää naistenpäivää, tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti. Muistetaan, että ruuanlaitto ja leipominen ei ole vain marttojen yksinoikeus.


IMG_9659.JPG