Vaarin perässä Jäämerentielle

Kirjoitin Erä-lehden numeroon 11/2018 artikkelin nimeltä Mitä vaari söi sodassa rintamalla? Siinä mietin yleisemmin sotilaiden ruokahuoltoa, mutta asiaa katsotaan oman Topi-vaarini kautta. Ruoka oli vähissä ja konsteja nälän taltuttamiseksi oli keksittävä.

IMG_4358.JPG
 Autokuskeja pohjoisessa. 

Autokuskeja pohjoisessa. 

Tarinani on kuvitteellinen, mutta ihan oikeisiin tapahtumiin pohjautuva.  Vaarini toimi sodan aikana Pohjois-Suomessa autonkuljettajana. Alkuvuosina hän ajoi rahtia kuuluisaa Jäämerentietä Rovaniemen ja Liinahamarin välillä. Myöhemmin hän kuului Luttojoen rintamalla vaikuttaneeseen Osasto Pennaseen ja loppusodan ajan erilliseen panssariautojoukkueeseen. 

Silloin ei ollut huoltamokeitaita, missä olisi voinut seisahtaa lehtipihville ja munkkikahveille, vaan ruuassa pysyminen vaati joskus koviakin ponnisteluja. Sodan aikana oli pulaa kaikesta, mutta rintamalle pyrittiin toimittamaan ruokaa taisteleville joukoille. Halusin pohtia aihetta ihan tavallisen sotilaan kannalta, enkä esimerkiksi kaukopartiomiesten, jotka saivat vaativien tehtäviensä takia erikoisruokia. 

 Talvisodan leipä - rukiinen kulmikas reikäleipä 

 Sota-aikaista leipää. SA-kuva. 

Sota-aikaista leipää. SA-kuva. 

Yksi kimmoke jutun tekoon oli Talvisodan leipä, jota Leipomo Puustelli Pielavedeltä on pari vuotta sitten ryhtynyt valmistamaan vanhan reseptin mukaan. Leipä on tarkkaan vanhan tapaan tehty. Sota-aikana se oli neliön muotoinen ja neljään osaan leikattuna mahtui uniformun taskuun, josta sitä saattoi natustella pahimpaan nälkäänsä. Leipää sotatoimissa kului paljon ja sen oli oltava säilyvää. Ruisleipä kuivahti, mutta oli edelleen syötävissä. Leipomo Puustellista kerrotaan, että Talvisodan leivästä on tullut yksi heidän hittituotteistaan, joten historia ja perinteet selvästi kiinnostavat ihmisiä.

Tuosta lisätietoa Talvisodan leivästä: 

 https://www.viikkosavo.fi/lottien-leipaa-kysytaan-ympari-suomea/

 Leipomo Puustellin Talvisodan leipä on vahvaa ja herkullista tavaraa. 

Leipomo Puustellin Talvisodan leipä on vahvaa ja herkullista tavaraa. 

Tutkin ruoka-aihetta lisää ja löysin kattavan tutkimustyön sota-ajan ruuista ja sotilaiden muonituksesta. Vaikka oli suuri tahtotila ja suunnitelmat siitä, miten ruoka rintamamiehille saatiin, on se monesti kaatunut käytännön tuomiin ongelmiin. Tästä syystä jo sota-aikana on kerätty reseptejä ja ideoita, miten vähistä aineksista voidaan valmistaa hätäruokaa. Niistä on myös julkaistu ohjevihkosia ja sotien jälkeen tehty kirjojakin. Näistä kaivoin ideoita ja tein muutaman kokeilun, ennen kuin Erä-lehden artikkelini reseptit olivat julkaisukelpoisia.

 Sota-ajan sahtia haarikassa. 

Sota-ajan sahtia haarikassa. 

Sodan aikana kenttäposti toimitti rintamalle ruokapaketteja ja lomilla käyneet sotilaat toivat eväitä mukanaan. Tämä oli toinen kulma jutussani. Vaarini on varmasti käynyt lomillaan kotona Helsingissä ja myös Sysmässä, missä mummuni on ollut osan aikaa sotaa paossa. Siellä on tehty sahtia aina ja Lyyli-mummunikin sitä valmisti vielä viimeisinä vuosinaan joka kesä. Artikkelia varten haastattelin sahtimestari Jouko Ylijokea Olu Bryki Raum -panimosta. Juttua varten pullotettiin jopa sota-ajan sahtia,  joka oli tehty ajan henkeen sopivista aineksista. Artikkelin kainalona olevassa Sahti on kansallisaarre -jutussa Jouko kertoo asiasta lisää. Lehteä saa lehtipisteistä ja digiversion saa tilattua netistä.

 Sitten tarvittiin juttuun kuvat

Mitä vaari söi sodassa rintamalla? - artikkeli alkoi hahmottua ja läksimme hyvän kaverini Valtterin kanssa napsimaan siihen kuvia. Oli metkaa lähteä konepistoolin kanssa metsään. Rakentelin asetelmaa erilaisista aikalaistarvikkeista ja ruuista. Tupakka-aski piti olla kuvassa, kun vaari oli kova tupakkamies. Pistin villasukalla suojatun sahtipullon kylkeen Lyyli-mummun kuvan ja nostalginen asetelma oli valmis.

 Holkkitupakka, sahtia ja Lyylin kuva. 

Holkkitupakka, sahtia ja Lyylin kuva. 

Kuvassa on tietenkin pakki ja puukko sekä se Suomi-KP. Säilykkeitä oli sotilailla ja varsinkin saksalaisilla, joita Pohjois-Suomessa oli paljon noina aikoina. Ihmettelisin, jos ei vaarilleni olisi niitä kulkeutunut syötäväksi. Siksi kuvaan laitoin myös säilykkeitä. Koskenlaskija on tuore, mutta muistuttaa siitä, että sitä oli samalla nimellä jo sota-aikana saatavissa.

 Talvisodan leipä on jaettu neljään tasasuuruiseen osaan. 

Talvisodan leipä on jaettu neljään tasasuuruiseen osaan. 

Artikkeli oli valmis ja kuvineen toimitettu Otavamediaan, mutta asia jäi vielä ”päälle”. Usein minulle käy niin, että innostun jostain aiheesta ja sen jälkeen haeskelen lisätietoa pitkäänkin. Tässä kävi myös niin.

Arkistot vievät Jäämerentielle ja Luttojoelle.

Kaivelin vaarini jäämistöä ja löysin nipun vanhoja työtodistuksia sekä muita papereita. Netistä tutkin sotapäiväkirjoja ja pikkuhiljaa vaarini sodanaikaisen taipaleen tyhjät kohdat täyttyivät. Lapsena kuulemani pienet tarinat ja tapahtumapaikat saivat konkreettisia todisteita. Henkilö-, linja-, kuorma- ja panssariautoja vaari oli ajellut sotien aikana. Paikat olivat vaihtuneet taajaan, mutta pikkuhiljaa polku tarkentui rittävästi. 

Se alkusodan aikainen Suomen koillisen kolkan Petsamo sekä Liinahamarin satama, ja sinne kulkenut autoralli, oli kiinnostanut minua jo vuosia. Nyt siihen tuli omakohtainen kytkös, kun tiedän vaarini olleen yksi niistä urheista, jotka sitä huonoa tietä aikoinaan ajoivat ja toivat elintärkeitä tarvikkeita suomalaisille. Myöhemmin Topi-vaari ajeli alueella Suomen Huolto ry:n kuskina. Oli kiinnostavaa löytää vaarin papereista salaiseksi leimattu polttoainelupa autolle, jonka vieressä vaari poseeraa yhdessä perheemme hallussa olevista valokuvista.

 Eiköhän salainen-tekstillä leimatun paperin voi jo julkistaa. 

Eiköhän salainen-tekstillä leimatun paperin voi jo julkistaa. 

 Oikeus ajaa saksalaisia kuorma-autoja, 

Oikeus ajaa saksalaisia kuorma-autoja, 

 Topi-vaari palasi yksikköön siirtoreissulta. 

Topi-vaari palasi yksikköön siirtoreissulta. 

Myöhemmin vaari puki uniformun ylleen ja jatkoi autoilla ajamista nyt täysin armeijan leivissä. Kuorma-autolla tavaraa kulki pitkin pohjoisen Suomen itärajaa, Pennasen joukoille Luttojoen varteen. Yksikön komentopaikka oli nykyisen Venäjän puolella, missä Vaarikin usein kävi autoineen. Sota-aikaiseen ajokorttiin on merkitty kahden Saksan armeijan auton rekisterinumerot, jotka olivat yksikön käytössä. Tuokin oli minulle uutta, että Puolustusvoimat olivat vuokranneet aseveljiltään myös autoja. Lentokoneet tiesin. Sotapäiväkirjoista selviää jopa tarkka päivä, milloin autot on palautettu saksalaisille.

 Myös näitä oli joukkueella käytössä. Kuva pienoismallipaketin kannesta.

Myös näitä oli joukkueella käytössä. Kuva pienoismallipaketin kannesta.

1944 vaari siirtyi Ensimmäiseen Erilliseen Panssariautojoukkueeseen, jonka asemapaikka oli Rovaniemi ja välillä Salla ja jopa ilmeisesti Ivalokin. Panssariautoilla oli suojaustehtäviä laajalla alueella. Venäläiset sotasaalispanssariautot olivat karuja vehkeitä ja sotapäiväkirjojen mukaan aika usein rikki.

Sota alkoi lähetä loppuaan ja arkistopapereista löytyy vielä vaarini tekemä siirtoanomus, jossa hän haluaa ”sodan saaman käänteen takia siirron Kannakselle.”

Siirtoa ei myönnetty, vaan sota vaihtui Lapissa aseveljen perääntymiseen pois Suomesta. Panssariautojoukkuekin siirtyi Kemin suuntaan ja valmistautui häätämään saksalaiset maasta. Pienenä Joppena kuultu tarina, missä kerrottiin Topi-vaarin ajaneen panssariauton suohon ja lähteneen sitten kotiin, sai vahvistuksen. Rekisterillä Ps 5-1 ollut FAI-panssariauto tosiaan sotapäiväkirjatiedon mukaan juuttui suohon lokakuussa. Se saatiin parin päivän päästä sieltä ylös. Sotamies Toivo Ranta kotiutettiin 11.11.1944.

 

Tässä joitain kuvia Rannan perheen arkistoista ja aiheeseen sopivia SA-kuvia:

 Tahdon Jäämerentielle ja Petsamoon

Tämä vaarini syömisistä alkanut tutkimusmatka on nyt johtanut siihen, että haluan lähteä Jäämerentielle. Haluaisin käydä Luttojoella, Petsamossa, vanhassa Sallassa ja muuallakin siellä.

Tarton rauhassa saatu toinen käsivarsi oli Suomelle lyhytaikainen ajanjakso. Matkailuyhdistys ryhtyi markkinoimaan Petsamon matkailua ja retkistä Jäämeren rantaan tuli suosittuja. Olen koittanut perehtyä asiaan lisää ja hankkinut sen aikaista kirjallisuuttakin. Olisi kiinnostavaa käydä katsomassa, miltä kirjojen kuvissa olevat näkymät näyttävät nyt.

 Kyllä näiden kirjojen tiedoilla varmaan voi reissuun lähteä. 

Kyllä näiden kirjojen tiedoilla varmaan voi reissuun lähteä. 

En ole ikinä käynyt Neuvostoliitossa enkä Venäjälläkään. Nyt suunnittelen menetettyyn käsivarteen reissua ja otan mielelläni vastaan vinkkejä niiltä, jotka siellä ovat käyneet. 

Karkea kartta on jo hommattu ja matkareittikin melkein suunniteltu. Ajankohta on vielä täysin auki, mutta kesä tai syksy 2019 kuulostaisi sopivalta. Ajatuksena on kulkea reitti aidon autoretkeilyn tyyliin ja hakea telttapaikkoja reitin varren erämaista. Ruokahuollossa tukeudutaan retkimuoniin ja tuoretta täydennystä hankitaan matkan varrelta.

Projektille täytyy tietenkin keksiä naseva nimi. Retkikuntaan ovat innokkaina lupautuneet myös poikani Kari ja Heikki.  Ajatuksena on taltioida reissu ja mahdollisesti julkaista matkan varrelta päivittäin matkavideoita ja reissuraporttia. 

Aikoinaan Petsamoon ja toiseen käsivarteen automatkalleille oli suunniteltu metallimerkki, jonka sai kiinnittää auton etusäleikköön, kun on päässyt Jäämeren rantaan. Se olisi meidänkin haaveissa. Ensin pitäisi selvittää, mistä saisi sellaisen merkin, Pysykää kuulolla, jos tällainen reissu kiinnostaa.

 1:800 000 tiekartta on vähän karkea, mutta eiköhän tarkempikin vielä jostain löydy. 

1:800 000 tiekartta on vähän karkea, mutta eiköhän tarkempikin vielä jostain löydy. 

Sota-ajan ruokailua. 

SA-kuvista löytyy kiinnostavia ruokailuun liittyviä vanhoja valokuvia. Laitoin näytille muutamia.