Mikä ihmeen majoitusmestari?

Käytin tänä kesänä monissa sosiaalisen median kanavissani termiä MAJOITUSMESTARI, kun postasin tekemisistäni kuvia ja juttuja. Kun majoitusmestaria niin usealta taholta ihmeteltiin, niin ajattelin vähän avata asiaa, ja selittää mistä on kysymys.  

 Majoitusmestari antaa ohjeita tubettajille, ennen kuvausten alkamista (kuva: Valtteri Hirvonen) 

Majoitusmestari antaa ohjeita tubettajille, ennen kuvausten alkamista (kuva: Valtteri Hirvonen) 

Elokuun puolessa välissä majoitusmestarilla oli kiire ja QM-aihetunnisteella ilmestyi monta kuvaa. Pohjoismaiden suurin yksityinen tuotantoyhtiö, Yellow Film & TV oli tekemässä YLE Summeriin Metsähaaste-nimistä sarjaa, missä kuusi tubettajaa seikkaili metsässä lähes viikon ajan. Ohjelmaa tehtiin tavallaan jo kolmatta kautta, mutta pilottisarja kulki nimellä Korpijengi. 

Minä olen ollut tuotannossa mukana sen kolme kautta ja tuonut oman osaamiseni sarjan tekemiseen. Homma starttaa keväällä, kun ohjelman raameja kasataan ja käsikirjoitusta hahmotellaan. Ennen sitä olen jo kartoittanut Suomesta monta mahdollista kuvauspaikkaa, missä ohjelma olisi toteutettavissa.

 Kuvia majoitusmestarin töistä (kuvat: Joppe Ranta ja Valtteri Hirvonen)

Tarvitsimme alueen, mihin voi suunnitella useita reittejä ja valita yöpymispaikkoja ilman virallisia leiriytymispaikkoja. Esiintyjien kulkemisen lisäksi myös tuotantoryhmää on pystyttävä liikuttelemaan maastossa. Kuvauspäivät ovat pitkiä, joten huollon on pelattava. Kaikki tämä vaikuttaa alueen valintaan.

Valitsimme jälleen Evon retkeilyalueen, monestakin syystä. Se tarjosi hyvät puitteet ohjelman tekemiselle ja hommaa helpotti se, että alue on minulle tuttu jo neljältä vuoskymmeneltä. Evo on hieno paikka. Kävin käsikirjoittajan kanssa keskustelua ohjelmapisteissä tarvittavista paikoista ja yhdessä suunnitteluryhmän kanssa pohdittiin reittien pituuksia. Kun asiat oli saatu kartalla hahmolleen, kävimme ohjaajan kanssa recceemässä eli katsastamassa reitit ja kuvauspaikat.

 Instaliveä varten käytiin paikanpäällä kokeilemassa yhteydet. 

Instaliveä varten käytiin paikanpäällä kokeilemassa yhteydet. 

Samaan aikaan kävimme tuottajan kanssa keskustelua varusteista, joita meidän tarvitsee hankkia esiintyjille. Tavaramäärä kasvoi sitä mukaa, kun käsikirjoitus valmistui. Ryhdyin työstämään varustelistaa ja selvittelemään, mistä mitäkin saa ostettua. Vuosien kokemus alalta, ja tietenkin henkilökohtaiset suhteet eri retkeilyvälinefirmoihin, auttoivat asian valmistelua ja hankintoja.

Minun piti hommata esiintyjille sellaiset varusteet, että niillä selviäisi viikon metsässä, olipa kelit millaiset tahansa. Se tarkoitti vaellusvaatteita, kenkiä, makuupusseja, juomapulloja, ruokailuvälineitä, otsalamppuja, puukkoja, ym. ym. Tämän lisäksi suunnittelin ruokalistan, jolla reissussa pärjäisi ja hankin tarvittavat ruuat. Ruokatarpeet piti mitoittaa niin, että tubettajien lisäksi huolehtisin myös tuotantoryhmän maastoruokailuista. 

 Tuontantoryhmä saa kohta lämpimiä grillimakkaroita.  (kuva: Valtteri Hirvonen)

Tuontantoryhmä saa kohta lämpimiä grillimakkaroita.  (kuva: Valtteri Hirvonen)

Kun kuvausviikko läheni, keräilin tavaroita ja toimitin niitä tuotantoyhtiöön. Hommasin alueesta kestokartat esiintyjille ja tuotannon liikutteluun. Tein karttoja, joissa oli eri päivien reitit ja joita voi kuvauspäivien aikana tarvittaessa muokata uudestaan.

Kun kuvaukset alkoivat, olimme yhdessä toisen tuotantopäällikön kanssa hoitaneet kaiken tarvittavan valmiiksi. Meillä molemmilla oli vielä huippuhyvät assarit, jotka olivat apunamme kuvausviikon ajan. Jos minulle kuuluivat nämä edellä kuvatut asiat maaston osalta, retkeilyvarusteineen ja muineen, niin toinen tuotantopäällikkö vastasi aikatauluista, ohjelmakalustosta ja muista varsinaisista tuotantoasioista. Yhteispeli toimi hienosti ja homma rokkasi, jos tällaista nuorisoilmaisua saa tässä käyttää.

Majoitusmestari on käyttökelpoinen titteli

IMG_0351.JPG

TV- ja elokuva-alalla ei ole suoraan sopivaa titteliä sille, mitä Metsähaasteen tuotannossa tein. Olin toisaalta tuotantopäällikkö, mutta myös järjestäjä ja rekvisitööri. Työni oli kuitenkin kuin komppanian vääpelillä tai partiolaisten kalustonhoitajalla, joten sieltä mistä löytyi se työnkuvakin, sieltä oli omittu sille nimityskin - quartemaster / majoitusmestari eli kansainvälisesti QM.

Quartermaster on hyvin vanha termi tällaisten asioiden hoitajille ja esimerkiksi James Bond -leffojen Q on juuri quartermaster. Se on joskus suomennettu majoitusmestariksi ja esimerkiksi viime sotien aikana kenraali Airo toimi sodanjohdossa päämajoitusmestarina. Nappasin siis omaan käyttöön majoitusmestarin nimityksen, koska se jos mikä oli hyvin työtäni kuvaava termi.


Metsähaasteen kuvaukset etenivät vauhdilla. Kun tuotanto lähti vyöryämään, painettiin koko viikko aamuvarvaisesta iltamyöhään.  Monet asiat muuttuivat maastossa ja erilaisiin tilanteisiin piti reagoida nopeasti. Oli hienoa olla osa koneistoa, jossa jokainen tiesi paikkansa ja osasi hommansa. 

Sarjaa tehtiin yhdeksän jaksoa ja se julkaistiin YLE Areenassa syyskuun alussa. Metsähaaste sai valtavat katsojaluvut ja löysi kohderyhmänsä. Toivottavasti Metsähaaste tulee taas ensi vuonna ja majoitusmestaria kaivataan hommiin.

 Majoitusmestari maastoassarinsa kanssa reitin varrella. 

Majoitusmestari maastoassarinsa kanssa reitin varrella. 

 

Making of -kuvia Metsähaasteesta (kuvat: Joppe Ranta ja Valtteri Hirvonen)